Tahdon uudet silmät

Luistelen tien peilijäällä vastuuta pakoon, joka on jo liiankin ominainen luonteenpiirre minulle. Tosin suoriuduin sittenkin musiikkiopiston tolppa tason teknisestä osuudesta ihan kiitettävästi vaikka odotin täysin muuta. Värjäsin myös hiukset ja totta puhuen hetkellisesti näytän satanistilta, mutta ehkäpä tämä tästä tasoittuu ajan myötä. Niin ja sekin, että ollappa sitä nyt sitten sisustusmuotitietoinen ja tehdä itse kaikkea mukavaa, vaikka kädelliset taitoni rajoittuvatkin lumihiutaleiden leikkuuseen a4 kokoisesta valkoisesta paperista (nimimerkillä kutonut lahjaksi villasukkia(-aa) vain vaivaiset 3vuotta). Ideoita ja inspiraatioita löytyisi,mutta toteutus jää aina  ajatuksen tasolle. Ehkä sitten toivottavasti opin/opettelen kun asun omassa kodissa, joka toivottavasti tapahtuisi myös mahdollisimman pian. Toisaalta mitäpä minä valitan, on asiat huonomminkin.
Toivottavasti sielä maailman toisella puolen asiat ovat kohta hyvin.

I nearly left the real me behind

Sata vuotta kulunut kun viimeksi kirjoitin. Miksi kadotin sen taidon joka joskus virtasi mun suonissa? Miksi unohdan aina kaiken minkä olen joskus osannut?

Ajatukset eivät aina mahdu oman pääni sisään. En voi ymmärtää kuinka ystävä vuosien takaa , jota kutsut parhaaksi pettää luottamuksen aivan kuin mikään ei merkkaisi mitään. En voi myöskään ymmärtää,että sain terveystiedosta E:n , mutten oikein ilotse siitäkään. Vihaan joulua, mitä en voi myöskään ymmärtää.
Mä rakastan aurinkoa ja siksi ehkä en oikein nauti tästä talvisäästä. Kaikki on pimeetä ja hiljaista,enkä mä ole tottunut kumpaankaan. Jos kesä vain olisi täällä.
Onneksi sain syntymäpäivälahjaksi itsetehtyä nokkosteetä,joka sisältää itsekuivattuja nokkosia,kanelisia omenan paloja,vadelman lehtiä,sekä valkoisen apilan kukkia. Kiitos siitä, sen voimalla menen talven läpi. Ehkä mä vain kaipaan liikaa asioita ja ehkä villasukat,sushi,tee ja musiikki korjais tämän, sillä niinhän ne aina tekee.